TOP 10 varainhankinta myyntivinkkiä

TOP 10 varainhankinta myyntivinkit – näin onnistutte!

Haluatteko myyntinne sujuvan mahdollisimman sujuvasti ja helposti ja että myyntinne saavuttaa tavoitteenne tai jopa enemmän? Lue alla olevat vinkit, joiden avulla ryhmänne varainhankinta onnistuu mahdollisimman hyvin ja joiden avulla pääsette tavoitteeseenne, oli se sitten turnausmatka, pienemmät joukkuemaksut, luokkaretki tai jokin muu tavoite. Teimme tästä teille helpompaa, sillä laadimme teille TOP 10 varainhankinta myyntivinkki -listan, jota voitte seurata ja soveltaa tarpeidenne mukaan.

TOP 10 varainhankinta

TOP 10 varainhankinta -tarkistuslista

Vaihe 1. Aseta varainhankinnan tavoite

On tärkeää, että jo alusta asetatte ryhmällenne tavoitteen. Tavoitteen avulla teidän on helpompi hahmottaa kuinka paljon teidän tulisi myydä päästäksenne tähän. Tällä tavoin teidän on myös helpompi ja selkeämpi motivoida itseänne, jotta ryhmänne yhteinen tavoite saavutettaisi. Ajattele tavoitettanne, äläkä koskaan anna periksi. Älä lopeta, vaikka saavuttaisitte tavoitteenne oletettua aikaisemmin, sillä voitte samalla kartuttaa ryhmänne kassaa tulevia tarpeita ajatellen. Käytä kätevää laskuriamme, jonka avulla voit katsoa kuinka paljon varainhankinnalla voitte tienata. Laskurin löydät Joukkuekassan etusivulta.

Vaihe 2. Tutustu tuotteisiin ja harjoittele mitä sanot

Olemalla selkeä ja kertomalla lyhyesti tuotteista, joita myytte varainhankintaa varten, on useasti ratkaisevaa oston kannalta. Sinun ei tarvitse tietää ja osata kaikkea tuotteista, mutta jo se, että tiedät jotakin ja osaat ohjata heidät paikkaan, josta ostaja halutessaan löytää lisää tietoa tuotteista, on tärkeää. Se, että tuotteet ovat helposti myytäviä ja laadukkaita, tekee tuotteiden esittelemisestä entistä helpompaa.

Vaihe 3. Kerro keitä olette ja mihin tarkoitukseen keräätte rahaa

Esittele itsesi, kerro mistä joukkueesta, seurasta tai luokasta olet ja mihin tarkoitukseen keräätte rahaa. Tällä tavoin asiakkaalle käy heti ilmi, että ostamalla hän voi tukea ryhmänne toimintaa. On paljon ihmisiä, jotka mielellään tukevat harrastuksia ja aktiviteetteja.

Vaihe 4. Vieraile sukulaistesi ja tuttaviesi luona

Ota myyntiluettelosi mukaan heidän luo, jotka tunnet hyvin, esimerkiksi sukulaiset, ystävät, vanhempien ystävät ja tutut. Useasti on heitä, jotka ostavat mielellään, kunhan he vain saavat tilaisuuden. He varmasti arvostavat oma-aloitteisuuttanne tienata itse rahaa ryhmällenne. Ajattele jos kaikki jotka tunnet ostavat tuotteen tai pari, niin silloin se on jo aika monta myytyä tuotetta.

Vaihe 5. Myy vanhempien ja tuttavien työpaikoilla

Vanhempien ja tuttavien työpaikat ovat hyviä paikkoja joissa myydä. Näissä paikoissa voit antaa myyntiluettelon olla kahvipöydällä muutaman päivän ajan, jotta kaikki halukkaat ehtivät tilata. Ehkä saat jopa itse mennä sinne ja ottaa tilauksia vastaan, jonka jälkeen voit jättää myyntiluettelon sinne vielä muutamaksi päiväksi. Mikäli sinun on itse mahdollista vierailla näissä paikoissa, niin sitä takuulla arvostetaan. Voit tulostaa erillisen myyntiluettelon täältä näihin paikkoihin.

Vaihe 6. Vieraile naapureiden luona

Naapureiden luona vieraileminen on myös hyvä vaihtoehto varainhankinnan edistämiseksi. Vieraile lähimpien naapureiden luona, tai miksi ei koko alueella. Tällöin voi olla viisasta jakaa heille valmiita postikortteja etukäteen tai, mikäli he eivät ole kotona, jättää heille sellaisen postilaatikkoon. Tämä antaa yleensä hyvän tuloksen. Älä myöskään unoha kertoa heille, että ostamalla he voivat tukea ryhmäänne. Postikortit voit tulostaa täältä.

Vaihe 7. Myy peleissä tai muissa tapahtumissa

Kun joukkueellanne on peli tai turnaus on tämä oiva tilaisuus myydä tuotteita, joita varainhankinnan kautta myytte. Koulun vanhempainillat tai muut tapahtumat ovat myös loistavia ja yleensä tuottavia tilaisuuksia. Keksikää mielellään omia myynti-ideoita, vain mielikuvitus on rajananne!

Vaihe 8. Markkinoi varainhankintaanne sosiaalisessa mediassa

Eräs helppo tapa myydä tuotteita on sosiaalisen median kautta. Voit esimerkiksi Facebooksivusi, tai vanhempien, kautta ilmoittaa, että teillä on varainhankinta käynnissä ja että myytte näitä kyseisiä tuotteita. Kerro kuinka kauan asiakkaat voivat tilata kauttasi tuotteita ja millä tavoin. Kerro myös mielellään mikä ryhmä myy ja mihin tarkoitukseen. Täältä löydät julkaisuusi sopivan tuotekuvan.

Vaihe 9. Kotisivu tai blogi

Mikäli sinulla tai teillä on kotisivut tai blogi, niin voit siellä ilmoittaa meneillään olevasta myynnistänne ja tällä tavoin lisätä varainhankintanne tietoisuutta ja kattavuutta. Tämä on myös yksi keino, jota ei kannata jättää hyödyntämättä. Mikäli teillä ei vielä ole kotisivuja ja olisitte kiinnostuneita hankkimaan sellaiset, niin pääsette tutustumaan aiheeseen täältä!

Vaihe 10. Myy useamman kerran vuodessa

Varainhankinta on joukkueelle, seuralle ja luokalle tuottoisaa ja kannattavaa! Toivottavasti myynti onnistuu hyvin ja kaikki, joille olette myyneet ovat tyytyväisiä tuotteisiin. Tyytyväiset asiakkaat ostavat mielellään myös jatkossa teiltä tuotteita ja saattaa olla, että teillä on jäänyt jokin kohderyhmä edellisellä myynnillänne huomioimatta, joka myöhemmin tulee mieleen. 

Onnea myyntiin ja toivottavasti näistä varainhankinta myyntivinkeistä oli teille hyötyä!

TOP 10 varainhankinta TOP 10 varainhankinta TOP 10 varainhankinta

Jaa tämä sivu:

Comments are closed.